Venäjän oppositio ahtaalla
Venäjän oppositioliikettä ei ole liikaa käsitelty Suomen mediassa. Valeri Panjuškinin Erimieliset on ensimmäinen aiheesta suomeksi ilmestynyt kirja. Oppositio järjestäytyi heinäkuussa 2006 Toinen Venäjä -liikkeeksi ja saman vuoden joulukuussa pidettiin ensimmäinen Erimielisten marssi, yhdistyneen opposition mielenosoitus. Toinen Venäjä on poliittisesti hajanainen ja riitainenkin, mikä on merkki demokratiasta. Erimielisten joukkoon mahtuu monenlaista väkeä ihmisoikeusaktivisteista liberaaleihin, Jablokon sosiaalidemokraatteihin, oikeistolaisiin sekä kommunisteihin ja kansallisbolševikkeihin. Oppositiota yhdistää Yhtenäinen Venäjä -puolueen valtamonopolin vastustus, poliittisen sorron arvostelu ja vaatimus vapaista vaaleista. Oppositio yrittää jatkaa vastarintaa, mikä ei ole helppoa. Miliisi hajottaa mielenosoitukset usein raa’asti. Panjuškin kuvaa oppositioon kohdistuvaa häirintää ja mustamaalausta. Aktivisteja on piesty ja murhattu, heitä on suljettu vankilaan ja psykiatriseen pakkohoitoon. Silti Putinin hallinto väittää opposition olevan ”marginaalinen joukko”. Kun vallanpitäjät eivät siedä pientäkään arvostelua, oppositio ajetaan pikkuhiljaa maan alle. Tilanne alkaa muistuttaa Brežnevin aikoja. Myös lännellä on mietittävää. Kylmän sodan aikana neuvostodissidenttejä tuettiin innolla. Mutta miksi niin moni täällä suhtautuu nyt Venäjän oppositioon ja toisinajattelijoihin olankohautuksin? http://www.ulkopolitiikka.fi/article/662/kirjatutka_venajan_oppositio_ahtaalla/
